lauantai 15. elokuuta 2015

Lisää järkipointteja

Kirjoitin tänään seuraavaa: Kallista moniammatillisuutta

Laskin, että työllistäminen oikeaan työsuhteeseen tulisi tällaista työpajailua jopa halvemmaksi.

Eikä tässä vielä kaikki. Tässä lisää etuja:

- "Aktivoidulla" olisi varaa kuluttaa enemmän. Tämä hyödyttäisi myös kansantaloutta.

- "Aktivoitu" voisi myös opiskella rauhassa työajan ulkopuolella kun toimeentulona olisi oikea palkka. Opiskelijalle kun ei ole lain mukaan velvollisuutta järjestää kuntouttavaa työtoimintaa. Kuten tiedetään niin opiskelijan sosiaalituet ovat tosi heikot.

- Mikä tärkeintä niin työsuhde olisi oikea. Kuntouttava työtoiminta kun harvoin johtaa oikeaan työsuhteeseen.

Työttömien syyllistämisen sijaan kannattaa käyttää järkeä! Eikö työllisyyden hoitamisen tarkoituksena pitäisi olla yhteiskunnan rakentaminen työttömien moralisoimisen sijaan? Työttömien syyllistäjille ja "aktivoinnin" kannattajille sanoisin, että opetelkaa ajattelemaan omilla aivoillanne.

Alla olevasta THL:n tutkimuksesta otetusta tilastosta näet, että tavoite siirtyä oikean työsuhteeseen työtoiminnan jälkeen on toteutunut vain 8 prosentissa tapauksissa kun palkkatuettu työ huomioidaan mukaan. Tämä on siis totuus sen paljon mainostetun polun eteenpäin löytymisen kohdalla. Aivan. Se voi olla myös kyykyttämisen jatkuminen. Polku eteenpäin ei tarkoita välttämättä parempaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti