Sosiaalihygieniaa kansankodissa

Kolmen tohtorin tutkimus Suomalaiset fasistit on tuore yhteiskunnallinen puheenaihe. Lue lisää. Toinen hyvä kirja fasismista on kulttuuriantropologi Tapio Tammisen tuotos Kansankodin pimeämpi puoli. Se kertoo ruotsalaisesta kansankodista. Myös Suomessa esiintyi kansankotiajattelua. Kansankodilla tarkoitetaan nationalistista käsitettä ”kansan yhtenäisyys”. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sosiaalipolitiikkaa ja yhteiskuntarauhaa ylläpitävää sosiaalidemokratiaa. Tässä artikkelissa muutama esimerkki ”kansankodista”.

Kansankotiajattelu on perinteisesti aika sosiaalidemokraattista höystettynä nationalistisilla elementeillä. Siinä on sekä hyvää, että huonoa. Huonoksi se kääntyy siinä kohtaa kun homma menee luokittelevan nationalismin puolelle.

Esimerkiksi natseilla oli luokittelevaa nationalismia. Alla on kuva natsien keskitysleiritunnuksista.

Wikipedian mukaan musta kolmio tarkoittaa ”epäsosiaalisia” henkilöitä, joita ovat romanit, kehitysvammaiset, prostituoidut, lesbot, alkoholistit, narkomaanit, pasifistit, asunnottomat ja kerjäläiset sekä ne, jotka kieltäytyivät työnteosta.

Toisaalta ei-luokitteleva nationalismi eli jonkinlainen ”me-talkoohenki” voi pitää yhteiskuntarauhaa yllä ja mahdollistaa jopa humanistista sosiaalipolitiikkaa. Luokittelevaa nationalismia voi olla esimerkiksi se jos kaikilla kansalaisilla ei ole samoja työehtoja. Suomessa on joitakin erityisryhmiä, jotka eivät ole oikeassa työsuhteessa eli eivät saa työstään palkkaa ja eläkekertymää. Heitä ovat mm. mustan kolmion mukaiset henkilöt.

Otetaan esimerkiksi kuntouttava työtoiminta. Siihen voidaan lain mukaan pakottaa ihminen, jolla on rajoitteita toimintakyvyssä. Sivistyneessä valtiossa pitäisi ajatella, että ihminen on lain edessä joko työkykyinen tai työkyvytön ilman tällaista luokittelua. Luokittelevasta nationalismista tulee mieleen, että entinen sosiaaliministeri Paula Risikko on hehkuttanut mediassa kansallispuvussa kuinka Suomessa ”vastikkeettomasta sosiaaliturvasta” olisi hyvä päästä eroon. Nyt myös turvapaikanhakijoille suunnitellaan ”aktivoitia” nimikkeellä kotouttava työtoiminta. Idean äiti on Päivi Räsänen. Lue lisää.

Toinen hyvä esimerkki on lastensuojelu ja laajemmin ajateltuna syrjäytymisen torjuntapolitiikka. Ihmisiä luokitellaan tiettyihin kasteihin antaen hyvästä elämästä hyvin suppea kuva. Riskiryhmään kuuluvaksi nuoreksi tai vanhemmaksi voidaan katsoa henkilö, joka on esim. työtön, köyhä tai mielenterveysongelmainen. Jonkin verran lastensuojelussa on säilynyt sen luokkaluonne vaikka se on epäkorrektia sanoa ääneen. Alunperin järjestelmä rakennettiin eheyttämään Suomi sisällissodan jälkeen eheäksi ”kansankodiksi”.

Alaluokkaan on kohdistunut historiassamme kontrollipolitiikkaa. Klassisia esimerkkejä ovat punaorpojen huostaanotot ”paremman aineksen koteihin”, erilaiset työlaitokset ja jatkosodan aikaiset ihmisluovutukset Gestapolle.

Ennen vanhaan tosiaan voitiin esimerkiksi alkoholisteja ja irtolaisia huostaanottaa työlaitoksiin. Nykyään heitä voidaan korkeintaan aktivoida työttöminä. Mielivalta ei ole siis kokonaan loppunut. Suomalainen sosiaalipoliittinen klassikko on ilman muuta kirja nimeltään ”Pakkoauttajat” vuodelta 1967. Erityisen hyvin siitä on jäänyt mieleen Vappu ja Ilkka Taipaleen työlaitoshuoltoa kritisoinut kappale ”Työ tekee vapaaksi”.

Asevelimaassamme Saksassa perustuslakituomioistuin on katsonut ”heikompaan ainekseen” kohdistuvat huostaanotot laittomiksi. Se on siis todennut viranomaistoiminnan loukkaavan ihmisoikeuksia. Lue Lokakuun liikkeen uutinen tästä. Tuomioistuin on todennut mm. seuraavaa: ”Valtiolla ei ole oikeutta järjestää vanhempien tahdon vastaisesti lapselle tämän kyvyille parasta mahdollista tukea eikä asettaa omaa käsitystään sopivasta lasten kasvatuksesta vanhempien käsitysten tilalle. Vanhemmat ja heidän sosioekonominen tilanteensa kuuluvat lapsen kohtaloon ja ovat riski hänen elämässään.”

Natsi-Saksa oli oikeistodiktatuuri. Suomikin on joillekin sen kansalaisille diktatuuri. THL:n tutkimus ”Vaarantunut suojeluvalta” on todennut, että suomalainen lastensuojelu ei täytä demokraattisen valtion kriteereitä. Vallankäyttöä ei tule ikinä pitää itsestäänselvyytenä.

Myös nykyään lastensuojelussa korostuu todella vahvasti ajattelu, jonka mukaan ihmisen on oltava tuottava yksilö yhteiskunnalle. Tämäkin selviää THL:n em. tutkimuksesta. Asiakkaita pyritään esineistämään. Lastensuojelu on myös iso business. Karl Marxin tavarafetismi eli ihmisen esineellistäminen näkyy voimakkaana lastensuojelussa.

Sosiologi Anna Kontulan feministinen analyysi Tamperelaisesta lastensuojelusta puhuu karua kieltään. Kirjoituksessaan ”Lastensuojelun huolenaiheet” hän on todennut kuinka huostaanottoperusteissa seksuaalinen käyttäytyminen oli yleinen lähinnä äideillä ja tyttärillä. Miespuolisilta se ”puuttui”. Hän toteaa osuvasti: ”Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista”.